Aitakasvit tuovat lisää vehreyttä hevostilalle

Hevostilan kauneus on vertaansa vailla, kun kauniit eläimet täydentävät suloista maalaisympäristöä. Tontille on hyvä miettiä erilaisia puutarhaan sopivia elementtejä, jotta piha saa eloisuutta.

horse saddles_50591980

Pihaa suunniteltaessa

Puutarhaan liittyvää perehtymistä tarvitaan alussa, kun useat avoimet
kysymykset ovat vielä vailla vastausta. Aitakasveja valittaessa on tärkeää huomioida, milloin aidan voi
istuttaa. On hyvä myös miettiä, mitä istuttaessa on huomioitava. Tietoa, kokemuksia ja kuvia
löytyy niin internetistä kuin alan asiantuntijoilta, joilta kannattaa aina kysyä lisätietoja.

Hevostallin rakentaminen ja hoito

Hevostallin kustannukset ja työmäärä eivät ole vähäiset.
Ilo, jonka hevosista saa, lämmittää sydäntä vuoden jokaisena
päivänä ja on sen arvoista. Kun pohtii ympäristöä ja sen vaatimuksia, pitää kartoittaa tarkasti myös
mm. varasto, tarha, ratsastuskenttä, lantala sekä luonnollisesti parkkitilojen tarve. Sijaintirajoituksia on jonkin verran. Kun kaikki sitten on valmista, on miellyttävän ympäristön rakentaminen ja kasvun seuraaminen mielenkiintoista ja antoisaa puuhaa.

Hevonen on sydämen asia

Eläinten ystäville ja kaikille hevosihmisille hevosen viihtyminen ja hyvinvointi ovat ensisijaisen tärkeää. Hevostilalla käy paljon vieraita, joten luonnollisesti monien katse kiinnittyy
ympäristöön. Virikkeitä antava ja turvallista harmoniaa huokuva ympäristö on tärkeää myös eläinten hyvinvoinnille. Siksi jokainen euro, jonka ympäristöön satsataan, tulee moninkertaisena takaisin.

Aita pihaympäristöön

Piha-ympäristöön suositellaan aitakasveja, sillä ne suojelevat uteliailta kasveilta. Lisäksi ne ovat todella näyttäviä. Timanttituija on suosittu vaihtoehto, sillä se on aitakasvina vertaansa vailla.

Timanttituija on kaunis, kompakti ja kartiomainen. Mikä parasta, se ei tarvitse säännöllistä leikkaamista. Se kasvaa hitaasti, joten kyseistä aitakasvia voidaan muotoilla usein ja vähän. Taimia tarvitaan paljon, jotta tontin ympärille saa luotua ison ja peittävän aidan.

Tuija-aita hevostilalla

Yksi tuija-aidan hienoimmista puolista näyttävän ulkoasun lisäksi on sen helppohoitoisuus. Se ei vaadi suuria ponnisteluja, mutta se antaa katsojalle silmiä hivelevän, suomalaiseen luontoon sopivan
näkymän. Tuija on yleensä tuotu kauempaa, mutta se viihtyy Suomessa mitä parhaiten. Maatilan ympäristö eläimineen viestii elämästä nautittavuudesta ja siitä, kuinka omat valinnat ja ympäristö tekevät jokaisesta arkipäivästä juhlaa.

Puutarhan esteettisyys on tärkeä tekijä hevostilan viihtyvyydessä

Hevoset ovat Suomessa suosittuja eläimiä, ja sää olosuhteisiin sopivia. Hevostiloja on kaiken kaikkiaan useampi sata Suomen rajojen sisäpuolella. Näillä kauniilla eläimillä on aina ollut merkittävä osa ihmisten kulttuurissa, ja niitä on kesytetty jo 4500-2500 eKr. lähtien. Hevosia on perinteisesti käytetty ratsuina, veto- ja kantoeläiminä sekä maataloustöissä. Muutama vuosikymmen sitten oli normaalia, että useilla maatiloilla oli hevonen päivittäisiä askareita varten.

horse_farm_261839936

Kun koneet ovat korvanneet hevoset niiden aiemmissa käyttötarkoituksissa maatalous- ja metsätöissä, on hevosten elämästä tullut huomattavasti kevyempää. Nykyään hevosilla lähinnä ratsastetaan ja ohjastetaan erilaisissa kilpailuissa. Hevonen on hyvin yleinen kotieläin, ja se tuo iloa sekä lämpöä monelle hevostilalle ja alasta innostuneelle.

Hevosen hyvinvointi on ykkösasia

Myös hevosen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää päästä ulkoilemaan riittävästi monien muiden eläinten tavoin. Yksikään hevonen ei voi olla juoksutettavana jatkuvasti, joten on tyypillistä rakentaa hevosaitaus, jossa eläin saa vapaasti liikkua ja tarvittaessa seurustella muiden eläinten kanssa. Useat rajoitukset koskevat aitauksia, jotta kauniin eläimen hyvinvointi säilyy.

Hevosten hyvinvoinnin kannalta aitausten tärkeimpiä ominaisuuksia ovat niiden koon lisäksi käytetyt pohja- ja aitamateriaalit. Hevosella kuuluu olla myös mahdollisuus jonkinlaiseen sääsuojaan, hellepäivän tai hirmumyrskyn sattuessa. Aitauksen koon tulisi olla sellainen, että eläimellä on tilaa liikkua myös ravaten ja laukaten tämän niin halutessa. Suositeltavana vähimmäiskokona on pidetty yhtä hevosta kohden 20×25 m eli 500 neliömetriä.

Hevosaitausten on hyvä olla eläimille mielekästä materiaalia. Lisäksi niiden kestävyyteen on syytä kiinnittää huomiota. Käytännöllinen ja kriteerit täyttävä vaihtoehto onkin kolmerivinen puuaita sähkölangalla.

Hevostilaan lisää viihtyvyyttä kauniilla puutarhalla

Hevostilat sijoittuvat usein maaseudulle, jossa hevosaitaus on osana puutarhaa samalla tavoin kuin puutarhakasvitkin. Aitaus vie paljon tilaa ja ei välttämättä esteettisesti miellytä silmää samoin kuin hyvin hoidettu laadukas puutarha. Tarjolla on monenlaisia esteettisiä ratkaisuja, jotka tyyliltään sopisivat monelle erilaiselle hevostilalle.

Kasviaitaa on kenties hankala sijoittaa hevosten läheisyyteen, mutta aitauksen olemassaolo pihassa luo tunnelmaa. Uudenlainen kaunis pensasaita sopisi maaseudun teemaan juuri sopivasti täydentämään viehättävyydellään hevosten kauneutta.

Eläimellistä menoa slottipelissä

Pelit saavat uusia ulottuvuuksia, kun mukaan saapuvat vauhdikkaat ja suloiset eläimet. Niiden elävyyden voi lähes tulkoon aistia esimerkiksi nettikasinon kautta kotisohvalle. Lähes kaikki pitävät näistä kauniista otuksista, jotka ilahduttavat ja tuovat elämään lisää tunnelmaa tietokoneen ruudulla.

Eläimillä on todistetusti hyvä vaikutus ihmisiin, minkä johdosta ne ovat omistajilleen usein kuin perheenjäseniä. Ei siis ihmekään, että ihmisillä ja muilla nisäkkäillä on ollut tiivis suhde läpi historian.

Eläimet vaikuttavat stressiin

Internet on täynnä eläinaiheista sisältöä, sillä niistä kertovia videoita ladataan vuosittain miljoonia. Tämä aihepiiri on myös ihmisen terveydelle hyväksi, sillä esimerkiksi kissavideoiden katseleminen vähentää huomattavasti stressiä.

Eläinten rentouttava vaikutus on huomattavissa myös muiden sivustojen aiheissa. Esimerkiksi nettikasinoilla karvaiset ystävät ovat yleinen näky pelaajien näyttöruuduilla. Ei siis mikään ihme, että slots -pelit rakennetaan usein teemaltaan eläinkunnan edustajien ympärille.

Virtaviivaiset ja kauniit hevoset ovat erinomainen esimerkki eläimestä, joka näyttää upealta niin videokolikkopelissä kuin elävässä elämässä. Tämä uljas nelijalkainen kaunotar luo sympaattisella ja näyttävällä ulkonäöllään pelaajalle tunteen vauhdikkaasta menosta, jota on mukava seurata. Näyttöruudun ulkopuolella hevosilla kilpaillaan lisäksi raviradoilla ja estekilpailuissa, jotka ovat myös hyvin suosittuja kisatapahtumia.

Wild West vie matkalle Villiin länteen

Videoslotsin valikoimasta löytyvä Wild West on loistava vaihtoehto eläinten ystäville arjen piristämiseen. Se on mielenkiintoinen ja jännittävä videokolikkopeli, jossa vauhti ja vaaralliset tilanteet tuovat lisämausteensa Villin lännen tunnelmaan. NextGen Gamingin suunnittelema luomus sisältää 10 voittolinjaa ja 5 kelaa. Pelissä on paljon erikoistoimintoja, joiden avulla onkin mahdollista tehdä mukavat voitot. Ne lämmittävät varmasti pelaajaa, joka hamuilee suuria käteisvoittoja ja jännittäviä ominaisuuksia pelikokemukseensa.

Wild West sijoittuu Villin lännen saluunaan, jonka vauhdikkaassa tunnelmassa seikkailevat paikalliset cowboyt, näyttävät hevoset, viski sekä tietysti kauniit naiset. Hauskat symbolit sopivat mukavasti teemaan. Sen avulla matka suoraan kotisohvalta onnistuukin suoraan mielikuvituksen syvimpään kolkkaan. Pelin avulla on helppo irtautua arjesta ja lähteä mukaan kilpailemaan eläinten kanssa.

Oletko valmis kilpailemaan? Rohkeasti matkaan ja tutustumaan eläinaiheisten pelien laajaan tarjontaan!

Vedonlyönti osana raviurheilua

Ravivedonlyönti on hauska ja joskus tuottoisakin harrastus. Lyödäkseen vetoa hevosista tarvitsee tietää aiheesta yllättävän vähän; kunhan valitsee mieleisensä voittajaehdokkaan ja päättää sijoitettavan rahasumman määrän. Valinta voi perustua käytännössä mihin tahansa, esimerkiksi hevosen aikaisempaan menestykseen, ulkonäköön tai sen nimeen.

Ravivedonlyönnin voidaan hyvin katsoa kuuluvan osaksi raviurheilua. Internet-aikakaudella vedonlyöminen verkossa on helppoa ja siihen tarjotaan useita mahdollisuuksia. Suomessa ravipelien kokonaisvaihto on yli 200 miljoonaa euroa vuodessa, joten ihan pienistä rahasummista ei ole kysymys. Euroopassa Suomi kuuluu viiden suurimman raviurheilumaan joukkoon ja vuosittain järjestettävät Kuninkuusravit kruunaavat ravivuoden.

Ennalta arvaamattomat ravikuninkaat

Kuten missään muussakaan urheilulajissa, raviurheilussa mikään ei ole varmaa, ja juuri se tekeekin ravivedonlyönnistä jännittävää. Ravihevosten kilpailuikä on lyhyt, sillä niiden kilpailu-ura loppuu yleensä jo parin vuoden jälkeen. Sen vuoksi on vaikea ennakoida ravihevosten menestystä, sillä hevoset vaihtuvat jatkuvasti ja vanhojen suosikkien tilalle tulee uusia kilpailuissa menestyjiä.

Yleisesti ottaen ravivedonlyöntiin pätevät samat säännöt, kuin nettivedonlyöntiin muutenkin. Ravivedonlyönti on osittain taitoa ja osittain sattumaa – vain omaa pelaamistaan seuraamalla voi saada selville, milloin sijoitukset ovat olleet tuottoisia ja milloin eivät, ja onko niissä jokin syy-seuraussuhde. Ravien tuloksia ja tilanteita voi seurata esimerkiksi Iltalehden veto- ja vakiovihjeistä.

Netissä on mahdollista pelata niin ulkomaisia, kuin kotimaisiakin ravivedonlyöntejä niin parivedonlyönnissä, jossa vetoa lyödään kahden hevosen väliltä tai vaihtoehtoisesti voi lyödä vetoa voittajasta, jolloin jokaisella hevosella on kiinteä kerroin. Parhaimmat mahdollisuudet voittoon saa lyömällä hevosille ylikertoimet, eli erittäin suuret kertoimet. Ravien lisäksi on kannattavaa tutustua laukkapeleihin, sillä niidenkin parissa pyörii rahaa yllin kyllin, sekä palkintojen että vedonlyönnin muodossa. Laukkaurheiluhevoset ovat maailman kalliimpia hevosia, joista voidaan maksaa jopa miljoonia euroja.

Raveihin kannattaa tutustua huolellisesti ja etenkin pitää kirjaa omasta pelaamisestaan, sillä ravivedonlyönnissä ei ole pelkällä tuurilla merkitystä. Omia pelejä silmällä pitäen ravivedonlyönnissä voi kehittyä, joskaan ei yhdessä yössä. Tässä lajissa tarvitaan kärsivällisyyttä ja halua kehittyä, jotta voi nähdä tuottoisia ja miellyttäviä tuloksia.

Hevosurheilu-laukkakisat

Hevostelu ei pelkästään tarkoita sitä, että mennään tallille ja ratsastetaan peppu kipeänä tunti, hoidellaan hevonen kuntoon takaisin ja tullaan takaisin hevoselta haisten.

Joku toinen on nimittäin voinut hurahtaa siihen toiseen hevospuoleen eli tyytyä vain katsojaksi. Ja lajeja, joita seurata vaikka tv:n välitykselläkin on raveista laukkakisoihin. Hevosurheilu on iso bisnes, jonka ympärillä pyörii isot rahat. Otetaan esimerkiksi laukkakilpailut. Niitä laukataan ympäri maailman 1800-luvun loppupuolesta lähtien ja tänä päivänäkin niissä liikkuu huimat rahasummat niin palkintopuolella kuin vedon välityksessäkin. Hyvät laukkahevoset maksavat miljoonia ja niiden takia voidaan vaikka tappaakin. Jos kyseessä on jonkin tietyn ikäluokan hevoset, puhutaan silloin derbystä ja samaa termiä voidaan käyttää myös ravipuolella. Suomeen laukkakisat eivät ole oikein juurtuneet mutta naapurimaasta Ruotsista löytyy useita eri kisoja.

Mutta palatakseni näihin laukkahevosiin. Niistä voidaan maksaa miljoonia, ja yleisemmin ne ovat englantilaisia täysverisiä mutta myös arabihevosia tavataan laukkaradoilla. Kisamatkat vaihtelevat 400 metristä kilometreihin ja hevosen selässä ratsastavalla jockeylla on myös tärkeä rooli hevosen menestyksessä. Jockeyt eivät saa olla isokokoisia eivätkä painavia. Kisapäivät ovat aina huikea tapahtuma ja keräävät tuhansia katsojia paikalle. Vielä jännempää kisojen seuraaminen on jos niistä on tehnyt jonkinlaisia vetoja, etenkin paikan päällä. Tai kotioloissa kirjautumalla Betsafen sivuille ja ottaa osaa vaikka Cheltemhamin Festivaaleille, perinteisille maaliskuun laukkakisoille, joita on pidetty jo vuodesta 1860. Cheltemhamin laukkakisoissa on monta jännittävää lähtöä tarjolla, ja jotkin näyttävät kertoimien puolesta tiukemmilta kuin toiset. Cheltemhamin laukkojen jälkeen päästään jännäämään huhtikuun alussa myöskin Aintree Grand Nationalia, johon kannattaa ottaa myöskin osaa Betsafen hyvillä vedoilla.

Mutta takaisin laukkakisoihin. Vanhimmat kisat ovat aina niinkin kaukaiselta ajalta kuin 1800-luvun loppupuoli ja koska parhaimmat laukkahevoset ovat juuri lämminveribrittejä, ei ole ihme että lajin syntyseutu on juurikin Britannia. Eikä sattumaa sekään, että laukkakisoja pidetään hieman ”paremman väen” kisoina joihin kuninkaallisetkin ottavat osaa. Yksi näistä isoista kisoista on Ascot, joka juurikin yhdistetään siniveristen suosimaksi esittelytantereeksi. Ascotin kisoista tulee mieleen myös hevoskisan lisäksi hattukisa, jossa nähdään toinen toistaan mielikuvituksellisempia hattuja. Koska tämä ON Royal Ascot, on pukukoodikin tiukka.

Hevosista vedonlyöminen on hauskaa ja etenkin silloin kun ei ole hajuakaan kuka on hyvä ja kuka ei, on kiva perustaa voittajavedot nimen perusteella. Vai mitä sanotte tämän lähdön hevosten nimistä: Good Girl Flies vastaan Six of the best? Kyllä itse ainakin laittaisin ensin mainitulle muutaman euron kiinni. 

Elämäni hevoset

Hevosharrastus vie usein mukanaan jo yhden hirnahduksen jälkeen. Nuo kauniit ja uljaat eläimet olivat vuosisatoja ihmisen tärkeä apu maatiloilla, sotatantereilla ja kuriirina. Yhteiskunnan teollisen vallankumouksen jälkeen niiden akuutti tarve arjessa kuitenkin väheni ja muutti muotoaan.

Nykyisin hevoset kilpailevat ja toimivat monien harrastuskohteina. Hevosharrastusta voidaankin ajatella eri näkökulmista. Toiselle hevosharrastus tarkoittaa ratsastusta ja toisille taas vedonlyöntiä laukkakisoissa. Ratsastaminen taas voidaan jakaa kilpailijoihin ja harrastelijoihin. Monelle nuorelle tytölle oma hevonen on ikuinen haave. Hevosia käytetään myös terapiamuotona erityslapsille, monille aikuisillekin harrastus on terapeuttista toimintaa.

Internet tarjoaa hyvän tietopaketin ja ostospaikan hevosharrastuksesta kiinnostuneille. Hevosharrastuksen aloittamista kannattaa pohtia tarkkaan. Internet on oivallinen apu tukemaan päätöksen tekemistä, tietoa harrastusmahdollisuudesta, hinnoista ja seuroista löytyy netistä. Milloin ja missä voi ilmoittautua kurssille ja minkä ikäisenä harrastus kannattaa aloittaa. Hieman kokeneemmille ratsastajille netin kautta voi hakea tietoa oman paikkakunnan hevosleireistä ja -yhdistyksistä.

Kilpailut ja näyttelyt

Hevostelun jo aloittaneille viralliset hevosalan järjestöt ovat oivallinen tapa hankkia tietoa raviurheilusta, kilpailuista, jalostuksesta ja näyttelyistä. Suomen virallinen hevosrekisterikin on nähtävillä sähköisessä muodossa. Pieni osa suomalaisista saa elantonsa hevosurheilusta. Heitä hevoset kiinnostavat ammatillisessa mielessä ja nykyisin hevosiakin myydään ja ostetaan jopa netin kautta. Heitä alalla kiinnostavat myös hevosiin liittyvät uutiset ja erilaiset viralliset rekisterit.

Internetin kautta on helppo tehdä erilaiset hankinnat, niin myös hevosiin liittyvät tarvikehankinnat, ratsastajille erityiset vaatteet ja varustukset kuin muutkin hevosharrastukseen liittyvät tuotteet saa osoitteesta salerunner.fi.

Ratsastamisen lisäksi hevoset ovat toisille harrastus veikkaustoiminnan takia. Raveja järjestetään Suomessa viikoittain eri paikkakunnilla ja niistä saa tiedon ja tulokset sähköisesti. Ellei raveja rakastava pääse paikanpäälle seuraamaan kilpailuja, voi hän lyödä halutessaan vetoa myös netin kautta. Ravitoiminta on lähellä suomalaisten sydäntä ja varsin suosittu harrastusmuoto.

Ratsastaminen Villissä Lännessä

Eräs ensimmäisistä mielleyhtymistä, mikä historialliseen Amerikkaan ja Villiin Länteen yhdistetään, on ratsastavat cowboyt, eli liikkuvat karjapaimenet, jotka paimensivat valtavia karjalaumoja ratsujensa selästä 1700-, 1800- ja vielä 1900-luvullakin.

Hevonen oli silloin kaikkea sitä, mitä auto on nykyään, ja hevoset mullistivat myös Amerikan intiaanien elämän, sillä se tuotiin Amerikkaan eurooppalaisten siirtolaisten mukana. Eläin sopeutui uuteen kotimaahansa kuitenkin loistavasti, voisi sanoa että yli kaikkien odotusten. Yhä tänä päivänäkin hevonen ja esim. rodeo ovat tärkeä osa erityisesti USA:n etelävaltioiden, kuten Texasin kulttuuria. Viimeistään 1800-luvun puolivälissä hevonen yleensä varustettiin metallisilla kaarikengillä, eli hevosen kengillä, ja satulalla. Cowboyt puolestaan käyttivät usein ratsastukseen erityisiä housuja ja saappaita.

Monet Villiin Länteen yhdistetyt asiat ovat tietysti, jos eivät nyt täysin keksittyjä, niin ainakin näitä mielikuvia on vahvasti väritetty jälkikäteen, mutta monet asiat kyllä vastasivat myös varsin hyvin nykyaikaisia mielikuvia. Eräs tällainen on mm. se, miten hevoset ”parkkeerattiin” saluunan eteen, kun cowboyt menivät juomaan muutaman viskilasillisen ja pelasivat samalla pokeria ja nauttivat saluunan viihdetarjonnasta. Tästä tiedetään melko paljon, ja tiedetään jopa suosituimmat korttipelit, joita Villin Lännen aikakautena oli tapana pelata, samalla kun hevoset lepäsivät saluunan ulkopuolella: Yksi tällainen peli oli Texas Hold’em – sama pokeripeli, joka on suosittu tänäkin päivänä. Tämä kiehtova pokeripelin laji on nimittäin nykyäänkin yksi suosituimmista kasinopeleistä, niin perinteisissä kasinoissa kuin internetissä toimivissa online-kasinoissakin.

Sillä aikaa kun karjapaimenet ja muut ratsastajat sammuttivat janoaan saluunan baarissa, pelasivat korttia – yleensä pientä tai hieman isompaakin rahapanosta vastaan – ja kuuntelivat pianistia tai nauttivat saluunan ilmapiiristä, niin myös hevosille koitti onnen päivät. Ne nimittäin saivat tietysti levätä, mutta lisäksi kaukalo täytettiin yleensä kauralla tai muulla rehulla ja ruokajuomaksi hevoset saivat tietysti vettä. Samalla voitiin tehdä tälle vanhan ajan kulkuvälineelle myös kengittämisiä ja muita pieniä huoltotoimenpiteitä – aivan kuten nykyaikaisillakin huoltoasemilla. Ratsastaminen vastasi siis pitkälti samaa mitä autoilu tänä päivänä, paitsi erosi tietysti siinä, että hevonen saattoi olla myös ratsastajan paras ystävä.

Keppariharrastus

Keppihevosia pidetään vain pikkulasten leluina mutta todellisille hevosharrastajille ne ovat mukava lisä oikeaan hevostelumaailmaan. Niitä on helppo tehdä itse vaikka vanhasta sukasta ja harjan varresta ja tuunaamalla niistä saa minkä näköisiä vain haluaa.

Venla-Maria Uutela on vienyt harrastuksensa keppihevoset niin pitkälle, että hän on tehnyt oikean kirjan keppareista. Ja hän on vakaasti sitä mieltä että keppihevosia voi hoitaa aivan samalla tavalla kuin oikeitakin hevosia ja niitä voi kasvattaa ja helliä. Niin ja totta kai kilpaillakin niillä voi. Jokaisella kepparilla on omat luonteensa ja toiset ovat sopivampia esteratsuiksi kuin toiset. Keppareille voi rakentaa talleja ja niitä voi omistaa useammankin. Niille voidaan tehdä sukupuita ja ruokkia kuin oikeitakin hevosia. Jos omistat enemmän kuin yhden kepparin, voit pitää itseäsi jo kasvattajana.

Vain mielikuvitus on todella rajana keppariharrastuksessa. On ihanaa, että nykyaikana videopelien ja internetin aikakautena lapset myös oikeasti osaavat vielä leikkiä ”roolileikkejä” ja käyttävät mielikuvitustaan kuten keppareiden omistajat tekevät. Myös keppareilla voi olla omia talleja netissä joihin alan harrastajat voivat liittyä jakamaan keppari-innostustaan. Sieltä voi myös ostaa hevosia, hyvistä sukupuista tietenkin. Keppihevosharrastajat pitävät myös aivan oikeita kisoja IRL eli in real life, hyppien esteitä ja pitäen kouluratsastustunteja.

Ehkä seuraavan kerran parittoman villasukan löytyessä mielesi tekeekin rakentaa keppari ja liittyä kepparikerhoon.

Hevosurheilu- Ravit

Suomalaiset ovat ravikansaa. Tänne peräpohjolaan eivät laukkakisat ole oikein rantautuneet mutta raveja on pelattu yhtä kauan kuin muualla on laukattu laukkakisoissa eli 1800-luvun lopusta.

Alun perinhän raviurheilu on Yhdysvalloissa kehitetty jo 1700-luvulla, ei tosin ihan nykyisenkaltaisilla raviradoilla vaan enemmänkin luonnon niityillä ja sen sellaisilla. Mutta 1800-luvulle tultaessa toiminta alkoi hioutumaan ja hevosten järjestelmällisempi kasvatus laajenemaan. Ja tähän päivään tullessa ravit ovatkin jo todella suosittuja hevoskisoja ympäri maailman.

Suomessa raveihin on ennen kaikkea liitetty yksi kansanryhmä eli mustalaiset. Romaneilla on vanhat perinteet hevosten pareissa, mutta hieman on katoa käynyt siinäkin suhteessa, että vain noin reilu sata romania enää puuhastelee hevosurheilun parissa. Aiemmin yhä useampi romani omisti hevosen ja kiersi raveissa tienaamassa elantoaan.

Kotimaisten ravureiden maine maailmalla on korkea, onhan ravit Suomessa se juttu eli suosituin laji hevosurheilussa. Tänä päivänä suomenhevosten käyttö metsätöissä ym. on häviävä perinne ja reilusti yli puolet koko maan suomenhevoskannasta onkin mukana hevosurheilussa. Mikä on hienoa, ettei lämminveriset ole syrjäyttäneet koko suomenhevoskantaa. Suomessa raveja pääsee katsomaan noin neljälle kymmenelle radalla, joista päärata on Helsingissä sijaitseva Vermon ravirata. Suomen pääkisa raveissa on Kuninkuusravit, jotka ravataan vuosittain ja tämän vuoden kisat ravataan Porissa elokuun alussa. Kaikkien aikojen ensimmäiset kuninkuusravit ravattiin Suomessa vuonna 1924. Historiaan mahtuu muutama heppa jotka ovat kuninkuustittelin voittaneet viidesti, muun muassa Vekseli on yksi näistä oriista. Pentti Savolainen puolestaan on se herra, jonka kasvatit ovat kisoissa pärjänneet 13 kertaa.

Millainen sitten on hyvä ravihevonen? Siihen osaa varmaan parhaiten vastata vaikka nettisivu hevosen omistamisesta kuten tämä. On monia seikkoja joita ottaa huomioon vaikka vanha sanonta sanookin että lahjahevosen suuhun ei saa katsoa.  Mutta eihän sikaakaan saa ostaa säkissä, joten parempi luottaa asiantuntijoihin tässä(kin) tapauksessa.

Hevosaiheisia näytöksiä ja kilpailuja

Hevosia on kautta aikojen ollut mukana erilaisissa näytöksissä kuten esimerkiksi vaikka sirkuksessa. Ne ovat tehneet temppuja ja niiden päällä tehdään temppuja. Lännen showssa hevosia käytetään mukana esityksessä myös ja niiden kanssa voidaan esitellä vaikkapa uusia lajeja katsojille kuten lännenratsastus jne.

Mutta yksi hevosiin liittyvä näytös on ylitse muiden ja sen nimi on Apassionata. Se on kuin tanssiesitys hevosen ja ihmisen välillä, täynnä yhteenkuuluvuutta ja toisiinsa sulautumista. Apassionata on kansainvälinen show ja kiertänyt ympäri Eurooppaa ennen helmikuista Suomen vierailuaan. Apassionatassa ohjaaja ei siis pelkästään ratsasta hevosella, vaan ohjaa hevosta toimimaan maasta käsin ja on uskomatonta miten hienoa yhteistyö hevosen ja ihmisen välillä voi parhaimmillaan olla. Kuin sanatonta keskustelua, aivan kuin hevonen oikeasti ymmärtäisi mitä sille sanotaan. Apassionata-esitykset on höystetty juuri esitystä varten sävelletyllä musiikilla ja sekä hevoset ja ratsastajat ovat puvustettu teemaan sopivaksi, joka tänä vuonna on nimeltään Unelmien aikaa. Apassionata siis tulee Helsinkiin helmikuun alussa ja luvassa on viisi huikaisevaa showta. Aivan ehdottomasti näkemisen arvoinen show.

Toinen hevosystävien kohtaamispaikka on Helsinki International Horse Show, joka sai alkunsa vuonna 1985 ja kasvanut Suomen suurimmaksi kisaksi. Se on parhaimmillaan kerännyt yli 50 000 ratsastuksen ystävää ja harrastajaa saman katon alle tarjoten neljä päivää jännitystä etenkin estekisojen sekä myös kouluratsastuksen parissa. Mukana on yleensä liki 200 hevosta ja ratsastajiakin paikalla on reilusti yli toista sataa. Yleisönäytöksissä esitellään muitakin ratsastuslajeja sekä tavataan mm. alan huippuhevosmiehiä ja –naisia. Kilpailujen rinnalla vieraita kiinnostaa myös Horse Expo- jossa esitellään ja myydään hevostarvikkeita sekä varusteita ratsastukseen, tarvitsit sitten uutta satulaa tai vaikka ratsastushousuja.